Hussein al-Taeen anteeksipyyntö

BLOGI 29.4.2019

HUSSEIN AL-TAEE

Avaan tässä kirjoituksessa vuosien takaisia Facebookiin kirjoittamiani tekstejä, joista otetut kuvakaappaukset ovat herättäneet keskustelua viime viikkoina. Olen käynyt näitä uudelleen ja uudelleen läpi ja voin sanoa niiden olevan valitettavasti aitoja. 


Tämä puheenvuoro on tarkoitettu kaikille, joita vanhat kirjoitukseni ja ajatukseni ovat loukanneet, tai joita ne askarruttavat, sekä minun lähimmille tukijoilleni, äänestäjilleni, CMI:lle, SDP:lle ja sosialidemokraattiselle eduskuntaryhmälle, joille en ole aiemmin uskaltanut ja osannut kertoa menneisyydestäni kaikkea.


Pyydän teiltä kaikilta anteeksi. 


Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä.


Pyydän anteeksi myös sitä, etten ole kyennyt avaamaan vanhoja tekstejä ja ajatteluni muutosta sitä kysyneille toimittajille, tukijoille ja muille ihmisille. Ymmärrän, että toimintani on hämmentänyt tilannetta lisää hetkenä, jolloin avoimuuden vaatimus on ollut täysin perusteltu ja oikeutettu. Toimin typerästi, koska olen halunnut painaa tämän osan menneisyyttä taakseni. Vanhojen kirjoitusten tultua julki olin häpeissäni eikä minulla ollut oikeita sanoja selittää taustaa, josta ne ajatukset tulivat. Se on ollut virhe, sillä juuri nuo kokemukset ovat opettaneet minulle rauhanrakentamisen tarpeesta paljon.  


Ihmisarvo on minulle jakamaton enkä hyväksy yhdenkään ihmisryhmän syrjintää tai mihinkään ryhmään kohdistuvaa vihaa. 


Tulen hyvin konservatiivisesta taustasta, jossa asenteet esimerkiksi sukupuolirooleihin ja seksuaalisiin vähemmistöihin ovat kaukana siitä, mitä itse ajattelen nyt. Kasvuympäristössäni homoseksuaalisuus oli tabu, jonka käsittelemiseen ei ollut minkäänlaisia sanoja. Myös kaveripiirissäni yksi tapa käsitellä tätä pelkoa oli halveksuva puhe. Kun opiskelijana Britanniassa tutustuin homoseksuaaliseen opettajaan, olin hämmentynyt tavalla, joka nyt tuntuu hullulta. 


Olen tutustunut moniin homoseksuaalisiin ihmisiin ja oppinut ymmärtämään heidän kokemuksiaan syrjinnästä. Tämä on ollut ensiarvoisen tärkeää. Kansanedustajana tulen kuuntelemaan herkällä korvalla kaikkien vähemmistöjen edustajia heitä koskevissa päätöksissä. Teen töitä sen eteen, että myös oma taustayhteisöni voi sitoutua seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamiseen kaikilla tavoilla.


Isäni on taustaansa nähden edistyksellinen mies, joka esimerkiksi imuroi, tiskasi ja hoiti lapsia kotona. Silti sukupuolten roolit olivat kasvuympäristössäni tiukat, ja esimerkiksi alastomuus ja julkiset tunteiden ilmaukset olivat ehdottomia tabuja. Suhtautumisessani sukupuolten väliseen tasa-arvoon tärkeimmät opettajani ovat olleet nykyinen vaimoni, jonka viisautta en voi koskaan kiittää tarpeeksi, sisareni, tyttäreni ja naiset, joiden kanssa olen viime vuodet saanut toimia ja tehdä yhteistyötä monella saralla.


Matka on ollut pitkä ja vaikea myös suhtautumisessani juutalaisiin. Nuorena, seuratessani uutisointia Lähi-idästä, näin muiden ihmisten tuskaa. Yhdellä puolella olivat diktaattorit, joille länsi möi aseita, ja toisella näiden kansat joita alistettiin. Mutta etenkin palestiinalaisten ahdinko Lähi-idässä sai minut todella turhautuneeksi ja surulliseksi. Sekoitin ajattelussani juutalaiset ja Israelin. Lapsesta saakka opin ainakin joillain Lähi-idän alueilla vallitsevan ajattelutavan, jossa Israelia syytettiin kaikesta mitä maailmalla tapahtui. Nyt tiedän, että se on helppo narratiivi, jolla Lähi-idän vallanpitäjät vievät huomiota pois omista ongelmistaan. Mediassa puhuttiin ”juutalaisvaltiosta”. 


Ajatteluni alkoi muuttua, kun kysyin kerran Varsovassa opiskellessani äidiltäni juutalaisista. Hän kertoi Irakin juutalaisten ylväästä historiasta ja sanoi, että juutalaisten lähdettyä maanpakoon kaupungistamme hävisi moni rakas ihminen, ja se menetys tuntuu yhä sukupolvia myöhemmin. Juutalaiset pakenivat Irakista Israeliin, ja heidän omaisuuttaan ulosmitattiin valtiolle. 


Viime vuosien aikana olen tutustunut sekä juutalaisten historiaan, että moniin, läheisiksi tulleisiin juutalaisiin ystäviin. Oma aikaisempi ajatteluni hävettää minua syvästi. Tämän historian takia olen erityisen sitoutunut toimimaan sekä Lähi-idässä että jälleen myös Euroopassa huolestuttavasti leviävää antisemitismiä vastaan.


Nyt ajattelen myös, että ajatus Israelin valtiosta syypäänä kaikkiin Lähi-idän konflikteihin, on virheellinen ja yksinkertaistava. Israelin rinnastaminen Isikseen oli typerää. Israel on demokratia, jossa vaikuttaa erilaisia poliittisia voimia. Ymmärrykseni tällä saralla on kehittynyt huomattavasti. Olen edelleen kriittinen Israelin ihmisoikeusrikkomuksien suhteen, mutta näen konfliktien syyt ja seuraukset aikaisempaa syvällisemmin. En ole koskaan toiminut työssäni Israelia vastaan. Nyt minun on vaikea antaa itselleni anteeksi sitä, että olen ajatellut näin virheellisesti.


Isäni on toiminut irakilaisessa islamistisessa poliittisessa liikkeessä, SCIRI:ssä, vuosikymmeniä, siitä lähtien, kun vastusti sen riveissä Saddamin hallintoa. Itse en ole tähän liikkeeseen kuulunut. Poliittisista eroista huolimatta olen ylpeä isästäni. Hän rakensi itselleen menestyksekkään uran siitä huolimatta, että hän oli ollut vankilassa, häntä oli kidutettu, hänen omaisuutensa oli ulosmitattu valtiolle kaksi kertaa ja hänen molemmat veljensä oli tapettu. Hän rakastaa Irakia kaikesta huolimatta eikä laita mitään Irakin edelle. Isäni neuvoi meitä olemaan uskollisia Suomelle, joka otti meidän avosylin vastaan ja joka meistä huolehtii. Ollessaan Suomessa hän aina sanoi, että rakastakaa tätä maata, sillä Suomi antoi meille turvaa, kun moni vauras arabivaltio Irakin lähistössä ei sitä meille suonut. Olen itse hyvin ylpeä suomalainen ja tälle maalle elämäni velkaa. 


Olen shiiamuslimi. Uskonto on minulle tärkeä osa elämää, rauhan ja armon lähde. Omassa elämässäni uskonto on tärkeä, mutta hyvin yksityinen asia. Näen uskonnon ja politiikan suhteen eri tavoin kuin isäni ja hänen puolueensa. Uskon sekulaariin oikeusvaltioon, joka takaa jokaiselle ihmiselle uskonnonvapauden. 


Synnyin keskelle Iranin ja Irakin sotaa 1983. Pakenimme Saddamin hallintoa kun olin lapsi. Harkitsin nuorena diplomaatin uraa ja pääsinkin useiden kokeiden jälkeen Irakin ulkoministeriön diplomaattikouluun, mutta valitsin lopulta toisin ja opiskelin Varsovassa kauppatieteiden maisteriksi. 


Seuraavan kerran palasin Irakiin rauhanjärjestö CMI:n tehtävissä. Myös isäni Assad Abu Gulal al-Taee on auttanut suomalaisia Najafin kuvernöörinä työskennellessään, ja hän toivoo suomalaisten rakentajien palaavan Irakiin. Tätä hän teki arvostuksesta ja syvästä kiitollisuudesta sekä lojaalisuudesta Suomea kohtaan. 


Minulta on kysytty miksi isäni on käyttänyt sekä sukunimeä Abu Gulal että al-Taee. Al-Taeet ovat laajempi heimomme, johon kuuluu sunneja, shiioja ja muita. Päästyään vankilasta ja sittemmin pakolaisleirillä isäni halusi ottaa käyttöön tämän heimomme laajemman nimen itsensä ja muun perheen suojaksi. Välittömän perheemme nimi Abu Gulal oli Saddamin aikana vaarallinen isäni sisaruksille ja heidän perheilleen. Jos isäni olisi vastustanut Saddamia Suomesta käsin nimellä Abu Gulal, hän olisi saattanut sukunsa vaaraan Irakissa. Saddamin hallinnon kaatumisen jälkeen isäni uskalsi ottaa perhenimensä takaisin. Minä säilytin heimonimen, koska halusin kuulua suurempaan joukkoon sunnien, shiiojen ja muiden kanssa. 


Nuorempana minulla oli tapana osallistua ajoittain shiiojen ja sunnien välisiin kiistoihin. Arabikevät sai aikaan minussa voimakkaita tunteita. Ymmärsin monien keskustelujen jälkeen, että oma tapani puhua asioista shiiojen ja sunnien eroja korostaen ei saanut aikaan mitään hyvää. Jätin ryhmät, mutta palasin vielä keskusteluihin Isiksen voimakkaan nousun aikaan vuonna 2014. Isiksen nousu oli monille muslimeille, myös minulle, syvä järkytys, ja keskustelu oli vihaista, kärjekästä ja leimaavaa. Tunnekuohussa sanoin etenkin silloin ja arabikevään aikana asioita, jotka nyt hävettävät. 


Viimeistään rauhantyöni kautta olen ymmärtänyt sunnien ja shiiojen kahtiajaon olevan haitallista sekä yksilöille että yhteiskunnille. Kysymyksenä pitäisi olla se, kuka pyrkii rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Tein töitä Irakissa paljon myös sunnien keskuudessa. Olen ylpeä sunni-sukulaisistani, joilta olen oppinut paljon. 


Työni viiden viime vuoden aikana on keskittynyt eri tavoin ajattelevien ihmisten yhteen tuomiseen, sekä Irakissa että Suomessa. Toivon, että onnistuin tässä tekstissä avaamaan paitsi vanhojen kirjoitusteni taustaa, myös tämän työn lähtökohtia. 


Kun kohtaan vihaisesti ajattelevia, vihaisia ihmisiä, en kohtaa jotain itselleni vierasta, vaan hyvin tuttua. Kun puhun ennakkoluuloista ja vihasta, en puhu heistä, vaan meistä. Taustani takia näen riskit, joita liittyy ennakkoluulojen lietsomiseen ja syrjään jäämiseen tai nöyryytetyksi tulemisen tunteeseen. Haluan ojentaa käteni kaikille, jotka ovat valmiita keskusteluun.  


Olisin tehnyt viisaasti jos olisin tuonut ajatteluni kehityksen esiin jo paljon aiemmin. Tunsin häpeää näistä asioista ja toivoin niiden olevan menneisyyttä. 


Tällä kirjoituksella haluan pyytää anteeksi ja kertoa, että teen kaikkeni ollakseni tukijoideni ja äänestäjieni luottamuksen arvoinen. Kansanedustajana haluan käyttää kaiken taustastani kumpuavan kokemuksen ja osaamiseni yhteiskunnallisen polarisaation ehkäisemiseksi. 


Hussein



@rauhantaee Twitter
Rauhantaee Facebook
@rauhantaee Instagram
Hussein al-Taee on ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa SDP:n ehdokkaana