#rauhantaee

Hussein al-Taee
“Vahvistetaan sitä, mikä Suomessa on hyvää ”

Olen rauhanneuvottelija ja kolmen lapsen isä Vantaalta. Minulla on vahvat neuvottelutaidot ja kyky toimia sillanrakentajana aikana, jolloin monet tahtoisivat pystyttää muureja. Olen kokenut asiantuntija rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä.


KANSANEDUSTAJA (sdp)


Haluan puolustaa suomalaista yhteiskuntarauhaa, koulutusta ja tasa-arvoa. Tiedän niiden arvon, sillä tulin itse pakolaisena Suomeen perheeni kanssa kun olin lapsi. Ilman Suomea elämäni olisi voinut mennä aivan toisin. 

5 x RAUHAN TAE

1.

KOULUTUS


Koulun päättötodistus on paras syrjäytymisen estolääke. Yhdenkään lapsen koulumenestys ei saa olla kiinni kotitaustasta. Koulutus antaa keinoja luovia muuttuvassa työelämässä


LUE LISÄÄ

2.

YHDENVERTAISUUS


Suomen tulee olla paikka, jossa kenestä vain voi tulla mitä vaan.

Jokaisella tulee olla varaa sairastaa, tervehtyä, yrittää ja ottaa riskejä sekä vanheta arvokkaasti.


LUE LISÄÄ

3.

ILMASTO


Tehokas ilmastopolitiikka on rauhantyötä yli rajojen.

Meillä ei ole aikaa miettiä, miksi muut eivät toimi. On tehtävä itse ja innostettava muut mukaan. Ilmastoteknologia ja cleantech voivat olla uusi Supercell.


LUE LISÄÄ

4.

TURVALLISUUS


Suomen yhteiskuntarauhaa on vaalittava.  

Jokaisen tulee voida kuulua ja luottaa yhteiskuntaan. Turvallisuusviranomaisten yhteistyötä on vahvistettava uusiin haasteisiin vastaamiseksi. Hyvin toimiva ja innovatiivinen talous luo pohjaa turvallisemmalle huomiselle.


LUE LISÄÄ

5.

ULKOPOLITIIKKA


Pienen maan tulee pelata omilla vahvuuksillaan.

Suomi on jo tunnettu rauhantekijä maailmalla, ja tätä roolia meidän tulee vahvistaa. Globaalissa maailmassa ulkoisista asioista tulee hyvin nopeasti sisäisiä.


LUE LISÄÄ


TUKIJAT

Tarja Halonen

Tarja Halonen

Presidentti

Suomalainen poliittinen päätöksenteko tarvitsee lisää rauhan ja konfliktien asiantuntijoita. Olen iloinen, että Hussein al-Taee on ehdolla eduskuntaan.

Rauli Virtanen

Rauli Virtanen

Toimittaja ja tietokirjailija, Espoo

Minulla on ollut ilo tuntea Hussein jo yli vuosikymmenen ajan. Hän piti minusta veljellistä huolta sodan repimässä Irakissa ja on siitä lähtien ollut luottoystäväni. Hussein on meille kaikille huippuesimerkki lempeästä ja ystävällisestä rauhanrakentajasta, jollaisia Suomi ja maailma tarvitsevat. Husseinin perheen asettuminen Suomeen oli meille kuin lottovoitto. Hussein on paljon enemmän kuin poliitikko.

JUTTUARKISTO

23.1.2019

Vantaan Sanomat: Rauhantekijä Hussein al-Taee on Vuoden vantaalainen


Myyrmäessä asuva rauhantekijä Hussein al-Taee, 35, on valittu Vuoden vantaalaiseksi. Hän sai selvästi eniten ääniä Vantaan Sanomien järjestämässä äänestyksessä. Ääniä annettiin noin 3 000. Äänestäjät olivat vaikuttuneita al-Taeen tekemästä rauhantyöstä maailmalla. Hänen ystävällisyyttään sekä empatia- ja neuvottelutaitojaan pidetään esimerkillisinä. Vuoden vantaalainen on silminnähden ilahtunut saamastaan huomiosta, mutta samalla hieman hämmentynyt.


Lue artikkeli

23.1.2019

Hussein al-Taee SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi – "Haluan toimia sillanrakentajana"


Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee, 35, on nimetty SDP:n ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta.


– Harkitsin ehdokkuutta pitkään. Koin lopulta tärkeäksi lähteä mukaan politiikkaan nyt, kun yhteiskunnallista keskustelua leimaavat jakolinjat. Haluan toimia sillanrakentajana aikana, jolloin monet tahtoisivat rakentaa muureja, al-Taee kuvailee motiivejaan.


Lue artikkeli

20.1.2018

Yle: Sodan lapsesta rauhan arkkitehdiksi


Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa kohtaavat rauhanneuvottelija Hussein al-Taee ja hänen ensimmäinen opettajansa Maisa Istolainen. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta. 

“Kun armeijassa käteen annettiin ase ja sanottiin, että puolusta isänmaatasi ja samat neuvot sai kaveri vieressä, niin silloin koin ensi kertaa olevani samanarvoinen muiden suomalaisten kanssa, sanoo Hussein al-Taee. Samanarvoisuuden kokemus oli tärkeä, sillä Husseinin matka Suomeen oli pitkä.


Katso video

17.12.2016

HS: Suomalainen Hussein al-Taee hieroo vallan kulisseissa rauhaa Irakiin


Helsingin Sanomat seurasi rauhanvälitysjärjestö CMI:n Hussein al-Taeen työpäivää Bagdadin vallan ytimessä, jonne harvat pääsevät. Al-Taeella on täällä tehtävä, jonka tuloksena on sota tai rauha.

Bagdad on Hussein al-Taeen syntymäkaupunki. Kymmenvuotiaana hän muutti perheensä kanssa pakolaisena Valkeakoskelle. Parin viime vuoden aikana al-Taee on ollut Suomessa paljon julkisuudessa. Selkeäsanainen asiantuntija on analysoinut Irakin ja muun Lähi-idän asioita.


Lue artikkeli

14.8.2018

Lapsen maailma: Rauhantekijä Hussein al-Taee


Hussein al-Taee oli 12-vuotias seistessään Helsingissä Senaatintorin laidalla ensimmäistä kertaa. Hän ihmetteli ylvästä Tuomiokirkkoa ja suuria patsaita, Valtioneuvoston linnaa ja Yliopiston kirjastoa. Entä jos ne eivät yhtenä päivänä olisikaan siinä?

Olihan hän nähnyt synnyinmaassaan, mitä tapahtuu, kun vaivalla rakennetut sivistyksen tukipilarit murenevat ja miten työlästä niitä on rakentaa uudelleen.


Lue artikkeli

23.4.2016

MTV3: Lapsuus pommien keskellä, aikuisuus konfliktinratkaisutyössä


Puolet ajastaan Hussein al-Taee on tavallinen työssäkäyvä vantaalainen perheenisä. Toisen puolen hän liikkuu Irakin kriisialueilla ja yrittää rakentaa rauhan edellytyksiä. Martti Ahtisaaren konfliktinratkaisujärjestön CMI:n Irak-asiantuntija tietää omasta lapsuudestaan, millaista on olla pikkupoika pommituksen keskellä ja vaeltaa pakolaisleireiltä toiseen. Kun jossain räjähtää pommi, al-Taee nähdään tv-haastatteluissa vastaamassa terrori-iskuja koskeviin kysymyksiin.


Lue artikkeli

12.12.2015

Suomen Kuvalehti: Hussein al-Taee kertoo, miksi irakilaiset nuoret miehet pettyivät Suomessa sydänjuuriaan myöten


Pariisin terrori-iskujen jälkeen MTV:n kymppiuutisiin istahti katsojille aiemmin tuntematon Irak-asiantuntija, joka pureutui äärijärjestö Isisiin ”puhtaan pragmaattisesti ja kiihkottomasti”. Noilla sanoilla Hussein Al-Taee kuvailee omaa esiintymistään.

Al-Taee on saanut kuluvana syksynä kehuja viisaista ajatuksistaan, toisenlaisista näkemyksistään ja terävistä analyyseistään. Al-Taee haluaa pohtia syitä ja seurauksia, ei selitellä oireita.


Lue artikkeli

29.1.2017

Irakiskfödd finsk forskare: Visdomen segrar till sist


Den i Irak födda finländska forskaren Hussein al-Taee säger att USA:s inreseförbud inte berör honom på känslonivå. Han räknar med att visheten kommer att segra till sist.


– Ute i världen finns det hundratusentals personer som är i samma situation som jag. Trycket kan mycket snart bli så stort att USA måste överväga saken på nytt, säger al-Taee som arbetar vid konfliktlösningsinstitutet CMI.


Läsa mer

@rauhantaee Twitter
Rauhantaee Facebook
@rauhantaee Instagram
Hussein al-Taee on ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa SDP:n ehdokkaana